TekLun teemaopintokurssi Kestävää tulevaisuutta rakentamassa starttasi

Kestävää tulevaisuutta rakentamassa-kurssilla on ehditty jo pureutua Agenda 2030-ohjelmaan ja ihmisoikeuksiin.

Agendan 17 tavoitetta tutkittiin kuvatehtävän avulla. Jokainen ryhmä sai aiheekseen yhden kuvan (löytyy Maailma 2030-sivuston Flick-kuvakansiosta) ja tehtäväkseen pohtia, mitkä 17 tavoitteesta voisivat liittyä kuvaan. Tehtävän aikana huomattiin, että tavoitteet ovat keskinäisriippuvaisia ja monikin tavoite liittyy esimerkiksi kysymyksiin naisten koulutuksesta, veden jakelusta, lasten mahdollisuudesta kouluun jne.

Lisäksi pohdittiin maailmassa tällä hetkellä vallitsivia huolenaiheita, niistä vastuussa olevia tahoja ja mahdollisuuksia tehdä asioita paremman tulevaisuuden puolesta.

Lopuksi kokosimme ihmisoikeustimanttia, jossa piti laittaa ihmisoikeuksia tärkeysjärjestykseen timantinmuotoiselle pelialustalle. Tehtävä oli hankala, herätti keskustelua ja pohdintaa ja sen tarkoituksena olikin huomata, että kaikki ihmisoikeudet ovat tärkeitä, eikä niitä ole helppo järjestää. Ja myöskin ihmisoikeudet ovat keskinäisriippuvaisia.

Seuraavaksi kurssin aihealueena on ekologinen kestävä kehitys.

https://i2.wp.com/www.oph.fi/download/131274_OPH_hankelogo.jpg

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s