Tampere

Tampereen hyvinvointipalveluilla tapahtumarikas vuosi 2018

Tampereen kaupungin hyvinvointipalvelut toteuttivat vuoden 2018 aikana monia uusia avauksia ja kokeiluja. Vuoden aikana tehtiin monin tavoin vaikuttavaa työtä niin kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluissa, varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa kuin sosiaali- ja terveyspalveluissakin.

Tehdystä työstä saavutettiin sekä valtakunnallista että kansainvälistä tunnustusta, muun muassa Vapriikki sai kunniamaininnan Euroopan vuoden museo -kilpailussa, Suomen pelimuseo merkittävän kansainvälisen palkinnon ja lasten, nuorten ja perheiden terveyspalvelut palkittiin Jakkara-palkinnolla. Tampere meni robotiikalla maailmankartalle. Robotti Elias auttoi matematiikan ja kielten opiskelussa.

Kulttuuritalo Laikku avattiin huhtikuussa Vanhaan kirjastotaloon uusituissa tiloissa. Laikusta löytyvät Maailmankoulun matkalaukut.

Katso video Tampereen kaupungin hyvinvointipalveluiden saavutuksista vuoden 2018 aikana.